Kirjoittelin lyhyesti ylös itselleni muistiin saunan etenemisestä. Tässä siis hieman päiväkirjamaisesti ja lyhyesti projektin etenemisestä.
16.-20.4. ympäristön haravointi ja raivuu, lahonneiden oven sekä puuosien vienti juhannuskokkoon, risukot katki, juurien poistoa maapohjasta, kaivon paikan kaivaminen, maa-aineksen kärräys pois ulkoalueilta
24.-27.4. viemäröintiuran kaivuu, vanhan betonisen kynnyksen halkaisu timanttisahalla viemäröintiuraa varten
2.-7.5. viemäriputket paikalleen, suodatinkankaan haku kylältä, salaojaputken kääriminen suodatinkankaaseen, hiekan aju viemäriputken päälle, viemäröinnin peitto, valuraudat paikoilleen, jatkoviemäripalojen paikalleen laittaminenm, putkien peitto (ei vielä kokonaan häntäpäästä kun putkia jatketaan vielä joskus), saunalle vievän penkereen jyrsiminen lapiolla ja isojen juurien katkominen kirveellä sekä kivien nostoa ja tasoitusta rautaharavalla, paljastuneiden seinästyroksien leikkaaminen siistimmäksi, yhden maasortumaseinän täyttäminen maa-aineksella ja polun leventäminen valu-urakkaa varten
8.5. lattiavalu, piipun esiinkaivuu, kaapelin kaivuu maasaunalta mökille
15.5. polun pengerrystä
16.5. kiukaan vienti saunaan, kiukaan hormiin tulevan vedenlämmittimen ja laudelautojen hakeminen, oven lautatarvikkeiden ostot, katon ja kiviseinän pesu (jäi kesken)
17.5. seinien ja lattian pesu loppuun
26.5. savupiipun asennus paikalleen (piti piikata 10cm betonikaton+40cm maan läpi uusi paikka, jotta saatiin kiuas hyvälle paikalle), ilmastointiputken juuren peitto, julkisivun styroksien siistiminen ja piilotus maa-aineksella ja verkolla+kasvipaakuilla, lisäksi se loputon rakennusjätteen siivoaminen ympäristöstä
27.5. ylälauteiden tekeminen, kiukaan kasaus ja koelämmitys ilman kiviä, katon suojapellin leikkaus ja mallaus
28.5. karmien vimeistely ja asentaminen paikalleen, tarvikkeiden haku rautakaupasta, kiukaan ensimmäinen lämmitys kivien kanssa, ylälauteiden hiominen hiomakoneella, sivustyroksien leikkely ja polyuretaanin leikkely reunoilta, vanhojen valupuiden poisto nurkasta
29.5. julkisivun maatäyttö verkon avulla ja styroksien poistoa
30.5. oven tekeminen
1.6. penkkien ja kaiteiden tekeminen ja hiominen, katon ilmastointiräppänän asennus polyuretaanilla liimaten, puutelineen teko seinälle, kiukaan suoristus ja tukeminen tiilillä, ikkunan asentaminen oveen, naulakon asennus seinälle
2.6. oviaukon ylläolevan betonin poistaminen, saunan pesu betonipölystä, lattiarallin leikkaus ja paikoilleen vienti, ovenkahvojen sirkkelöinti asennusvalmiiksi, selkänojan tekeminen, koelöylyt
3.6. oven kiinnitys paikoilleen, ovenkahvat paikoilleen
Valmis? Ainakin toistaiseksi. 7 viikkoa siinä meni, vapailla ja lomalla töiden välissä puuhaten. Olipahan kerrankin aikaa vapaapäivinä, kiitos koronan. #koronaprojekti Saunaprojekti jatkuu vielä yksityiskohtien tekemisellä, ja käyttö näyttää mitä pitää vielä lisätä saunatiloihin. Ympäristöä muokataan vielä paljon, mm. kasvatetaan ympäriltä valuneeseen maahan paljon juurakkoa ja täytellään valumapaikkoja sitä mukaan kun juuret sitovat maata. Saunapolku tehdään kivistä tai laatoista ja saunan päälle rakennetaan terassi, jonne tulee myös kulkulaatat.
4.8. sähkötyöt
5.8. sisäikkunan teko
Alla kuvia saunaprojektin etenemisestä.
Kuvia valmiista saunasta löydät seuraavasta postauksesta!
Lähtötilanne
 |
| "Kyyyllä siitä saunan saa." "Missäs isä nyt säilyttää maalipurkkeja?" |
 |
| Ennen... |
 |
| ... ja jälkeen ympäristön haravoinnin ja vesakoiden kitkemisen. |
 |
| Vanhaa tiiltä ja laattaa tieltä pois. |
 |
| Apulaisista ei onneksi ollut pulaa. |
 |
Lahot oviosat poistettu.
|
Tavaraa haettiin useampanaki päivänä Rautalammilta ja Suonenjoelta. Koirat tietty aina matkassa.
Lattian kaivuutyöt ja viemäröinti
 |
| Juuret hankaloittivat maankaivuuta. |
 |
| Kovin keväinen lähtömaisema. |
 |
| Työmua. |
 |
| Taas niitä apulaisia. |
 |
| Hitaasti, mutta varmasti, sinne voi kuvitella jo saunan... |
 |
| ... vai voiko sittenkään. Melkonen murakko. |
 |
| Ja juuriahan riitti. |
 |
| Kyllä tässä saunomaan mahtuu. Ainaki satakuuskytsenttinen. |
 |
| Kynnys haittona. Timanttia odotellessa... |
 |
| Kuokka ja savimaan ilot. Tässäkö kylvetään joskus? |
 |
| On tämä..... työmaa. |
 |
| Löytyihän se vanha viemäriputkikin sieltä. Kovin on vaan pieni. |
 |
| Ison kiven kohdalla ei auttanut kuin tehdä mutka matkaan. Ura valmis. |
 |
| Loputon savisuo. |
 |
| Kaivuuapuja taas siellä. |
 |
| Työmua part 2. Mökkikin mahtui kuvaan. |
 |
| Suodatinkangasta kyliltä. |
 |
| Ja hiekkaa... |
 |
| Viemäri paikoilleen ja hiekalla täyttämään. |
 |
| Viemäröintiä. |
 |
| Sitten se ei-niin-suosikkipuuha. Maan poisaju ja 5cm madallus saunaan valua varten. Ei muistikuvia... paitsi mutaisia. |
|
|
|
|
 |
| Madallukset tehty, viimeinkin. Joko nyt riitti savimaassa möyriminen ja saatais viimeinkin se betonilattia? |
|
 |
| Kovin on märkää. |
 |
| Aa että. |
Seinien pesu ja ympäristön siistiminen
 |
| Välillä vähän ympäristön kimppuun. |
 |
| Ilmastointiputken esiinkaivuu oli turha keissi, koska tästä ei voinutkaan tehdä savupiippua kiukaan väärän sijainnin vuoksi. Kiuas siirtyikin lähemmäs lauteita, joten peitettiin ilmastointiputki ennalleen. |
 |
| Vettä järvestä seinien pesuun. |
 |
| Kivi on kauneimmillaan märkänä. Ei voinu ku ihastella ja samalla seiniä pestessä mallailla siideritölkille sopivia kivenkoloja. Hyviä kohtia löytyi! |
 |
| Pitipä se juhannusruusulle kuoppa kaivaa saunarinteeseen. Jännättiin säilyykö hengissä siirrosta ja niin vaan säilyi, vaikka ajankohta ei ollut siirrolle otollisin. |
 |
| Aamusta iltaan, kunnes aurinko laskee... Valupäivää varten kaikki valmiina. |
Valupäivä
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiva kun jätät jälkesi!